Tällä viikolla pääsin tutustumaan peura- ja kaurispassiin koppikyttäyksen muodossa. Ennen metsästystä pääsin kuitenkin ampumaradalle ja haulikon varteen vatsa täynnä hirvikebabia. Isäntä- ja erityisesti emäntäväki oli pistänyt pöydän koreaksi kaupunkilaispojille.
En ole oikeastaan koskaan ampunut haulikolla tätä ennen, joten käytännössä tämä oli ensimmäinen haulikkokertani.
Jossain reserviläisseuran omissa partiotaitokilpailussa ammuin ehkä viisi laukausta, mutta en muista mihin. Tuskin muuhun kuin vallia kohti. Joka tapauksessa siitäkin on noin 20 vuotta aikaa.
Videolta löytyy tiukka viiden minuutin tykitys, jossa tiivistyy noin viidenkymmenen patruunan harjoituskerta.
Sain aloittaa haulikkoon tutustumisen ampumalla ensin noin 30 metrin päässä penkkaan levitettyjä savikiekkoja. Ensin ihan rauhallisesti tähdäten ja sitten nostoista nopeammin ammuttuina. Vähän kuten itsekin IDPAa aina opetan.
Kummassakaan kokeilemassani haulikossa ei juuri ollut jyvää tähtäimenä, joten ampuminen tapahtui melko suuresti vaistolla.
Osuma se on naarmukin
Omaksi (muttei avustajani) yllätyksekseni jo heti ensimmäinen laukaus osui kohteeseensa. Lopuillakin laukauksilla lähes aina kiekosta irtosi ainakin osa.
Vielä suurempi yllätys tuli kun siirryttiin ampumaan ilmassa lentäviä kiekkoja. Suurimmaksi osaksi kiekot heitettiin sivulta, mutta vain toiselta puolelta. Eräänlaista puolikasta skeettiä siis. Suoraan edessäpäin oli aurinko, jonka edestä jäi kyllä pari kiekkoa ampumatta ja välillä oli varmistinkin päällä.
Tässä kun myöhemmin katsoin videota, niin ilmeisesti pudotin kiekon ihan kokonaan vai kolme kertaa. Ja samalla tajusin myös, etten juuri ollut ottanut minkäänlaista ennakkoa, vaikka toki käsivaralta heitettynä kiekot lensivät melko hitaasti.
Mutta oppia ikä kaikki ja fiksuinta on oppia virheistään myös itse suorituksen jälkeen.
Pistää kyllä taas arvostamaan niitä kavereita, jotka osuvat suurimpaan osiin kiekoistaan. Minulta niitä jäi tällä kerralla maasta kerättynä säästöön seuraavaakin ratakeikkaa varten.
Haulikon jälkeen annoin puolestani metsästäjäkavereilleni lyhyen intron toiminnallisen pistooliammunnan pariin. Sössin videokameran ja jäi kuvat tällä kertaa saamatta. On siis pakko mennä uudelleen radalle. Eikä aika muutenkaan riittänyt pistoolikarbiiniin, eikä kaverin taljajousikaan ollut mukana.
Tutustuttavaa riittää siis seuraaviin kertoihin.
Radan jälkeen mentiin passikoppiin. Kerrotaan tästä lisää ensi kerralla, kuten kunnon saduissa kuuluukin.